sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Pohdintaa

Tutkimuksen merkittävyydestä kertoo Joensuun kaupungin, Lastenparlamentin ja lapsiasiainvaltuutetun kiinnostus tutkimusta kohtaan. Lasten ääntä pidetään nykyään merkittävänä ja lasten osallistaminen ja kuuleminen on yhä tärkeämpää. Kuuleminen ei vielä tarkoita, että toiveet toteutettaisiin, mutta Joensuun kaupunki aikoo säilyttää ideoita tulevaisuuden varalle.

Tutkimuksen luotettavuuteen lasten omien ideoiden osalta vaikuttanee eniten tunnin alussa annettu informaatio ja virikekuvat. Kummastakaan tosin ei löydy syytä siihen, että leikkivälineet olivat niin suosittuja. Tältä osin tulokset saattaisivat olla toisenlaisia, jos otos olisi suurempi. Karttojen luokittelua puolestaan vaikeuttaa se, että oppilaat eivät välttämättä ole nähneet saaren karttaa ja tuloksissa saattaa korostua saaren tuttuus varsinaisen tilatajun kustannuksella. Toisenlaisesta kohteesta tehtyjen karttojen perusteella tialatajutkin olisivat kenties määrittyneet toisella tavalla.

Tutkimuksemme perusteella näyttää siltä, että 5.-luokkalaiset oppilaat eivät välttämättä ole saavuttaneet vielä euklidisen tilatajun vaihetta, vaan ovat keskimäärin vasta projektiivisen tilatajun 1 -vaiheessa. Oppilaat toivovat kaupungin virkistysalueelle tekemistä: leikkivälineet, urheilupaikat ja näkötornit olivat suosituimpia, mutta samalle viivalle ylsivät myös erilaiset istutukset. Myös kioskia toivottiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti