1. Mitä opitte tutkimuskurssin aikana?
Opimme, että hakusanoja kannattaa kokeilla erilaisia, jotta saisi tarvitsemaansa teoreettiseen viitekehykseen materiaalia. Esimerkiksi hakusanoilla mentaalikartta ja tilataju ei löytynyt kirjaston tietokannoista teoriaa, mutta ympäristötietoisuus tuotti tuloksen. Myös aikaa tutkimuksen toteuttamiselle tarvitaan useita viikkoja, koska koululuokat eivät ehkä saa kalenteriaan järjestymään meidän aikataulumme mukaan. Opimme myös avaamaan ja täydentämään blogia sekä ainakin vähän käyttämään wikiä, tutustuimme preziin ja tietosuojakäytäntöihin.
2. Mitä opitusta pidätte tärkeimpänä tulevan opettajantyön kannalta? Miksi?
Kaikki ovat tärkeitä pointteja. On tärkeää olla sinnikäs tiedonhakuprosessissa, suhtautua nöyrästi tutkimuskohteita kohtaan sekä käyttää sähköisiä työkaluja. Oppilaiden hahmotuskyky aukenee aivan uudella tavalla mentaalikarttoja käyttämällä.
3. Mikä tuntui kurssin aikana vaikeimmalta?
Wiki ei toiminut ja aika tuntui loppuvan kesken.Myös teorian hankinta oli työn takana.
4. Mitkä asiat tukivat kurssin aikana opiskeluanne ja oppimistanne?
Opettaja oli avulias ja esimerkillinen;neuvoi heti ja innosti valoisalla olemuksellaan.Lisäksi luontainen uteliaisuutemme ja sisukkuutemme auttoi meitä etenemään tehtävässä.
5. Mitkä asiat häiritsivät opiskeluanne ja oppimistanne?
Tekniset ongelmat esimerkiksi se ettei skannattua kuvaa tai Open office -kaaviota saanut liitettyä blogiin ja wiki hävitti tehtyjä tekstejä.
6. Mitkä ovat raporttinne heikkoudet? Miksi?
Raportti voi olla oudon näköinen, koska on blogimuodossa. Blogin kaikkien ominaisuuksien ja asetusten käyttö ei vielä aivan auennut.
7. Mitkä ovat raporttinne vahvuudet? Miksi?
Raportti on blogimuodossa. Siksi se on helposti verkosta löydettävissä. Myös tutkimuksen etenemisen seuraaminen on siinä helppoa (sikäli kun saisimme tekstit järjestettyä)
8. Mitkä olivat tavoitteenne kurssille ja miten arvelette niiden toteutuneen?
Tavoiteemme oli yhdistää ympäristökasvatus, tämä kurssi ja lasten osallistaminen. Mielestämme kaikki tavoitteet toteutuivat. Bonuksena saimme myös vietyä lasten viestiä kaupungille ja muille vaikuttajille.
9. Miten muuten kuvailisitte ryhmänne opiskelu- ja oppimisprosessin kulkua ja etenemistä kurssin ja tutkimuksen aikana (esim. vastoinkäymiset ja ratkaisut, ryhmän toiminta ja tunnelmat ajan mittaan, oivallukset ja suunnitelmanmuutokset...)?
Päätimme yhteistuumin aiheen. Tiimimme dynamiikka toimi hyvin, työnjako oli kitkatonta. Sekä itsenäisesti että yhdessä työskentely sujui. Ratkaisuja pulmatilanteisiin pohdittiin yksin ja yhdessä. Suunnitelmassa pysyimme hyvin. Blogin avulla on helppo pysyä tilanteen tasalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti