lauantai 22. syyskuuta 2012

Tutkimusaihe:Utran saari ja sen tulevaisuus paikallisten lasten silmin

Halusimme selvittää, millaisia visioita paikallisilla lapsilla on Utran saaren ympäristön tulevaisuudesta. Lasten osallisuus oman ympäristönsä suunnitteluun on tärkeää.Sunnittelimme oppitunnin, jonka pidämme Utran koululla. Tunnin aikana yhden luokan oppilaat saavat piirtää kuvan Utan saaresta ja kuvata piirrokseensa oman visionsa sen tulevaisuudesta.

Tutkimuskohteenamme on Utran alakoulun 5.luokan oppilaiden näkemys Utran saarten kaupunkimaisemallisesta käytöstä. Tutkimme lasten näkökulmaa piirrättämällä heillä alueen kartan, johon he voivat hahmotella omia toiveitaan,visioitaan, Utran saaren kaupunkimaantieteellisestä käytöstä tulevaisuudesta.
Tavoitteenamme on:
POP 2004,
Oppilas oppii tuntemaan oman lähiseudun luontoa ja rakennettua ympäristöä sekä havaitsemaan niissä tapahtuvia muutoksia.
4.lk
Oppilas osaa kuvata luonnonympäristön ja rakennetun ympäristön eroja, ja osoittaa kiinnostusta ja vastuullisuutta niitä kohtaan sekä osaa arvioida ympäristön kauneutta, monimuotoisuutta ja viihtyisyyttä.
Oma lähiympäristö, kotiseutu, oma maakunta, rakennettu ympäristö ja ihmisen toiminta.
  • Lasten osallistaminen oman ympäristönsä suunnitteluun
  • Ideoita kaupungille ympäristön suunnitteluun
Integroimme tehtäväämme kuvataiteeseen:
Luontoon ja ympäristöön tutustumista ja niiden kuvaamista sekä ympäristön muutosten tunnistamista, ja ympäristösuunnitelmien valmistamista.

Tehtävässämme otamme huomioon eheyttämisen ja aihekokonaisuudet:
Kohta 5 - vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta. Oppilas oppii havaitsemaan ympäristössä ja ihmisten hyvinvoinnissa tapahtuvia muutoksia, selvittämään syitä ja seurauksia sekä toimimaan elinympäristön hyväksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.


 
Perustuslaissa sanotaan, että kaikilla on oikeus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksen tekoon.

Perustuslaki
20 §
Vastuu ympäristöstä
Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.
Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

Otimme yhteyttä Lastenparlamenttiin ja Joensuun kaupungin tekniseen virastoon sekä kaupunkisuunnitteluyksikköön, jotta saisimme lasten äänen kuuluviin. Tekninen virasto on luvannut ottaa lasten piirrustukset mahdollisine selityksineen vastaan.On mahdollista, että lasten piirtämät tulevaisuuden visiot otetaan huomioon Utran saaren ympäristön suunnittelussa tulevaisuudessa.

http://www.jns.fi/Resource.phx/sivut/sivut-tekniset/puistot/index.htx

http://www.lastenparlamentti.fi/mika-on-slp/lastenosallisuusmiksi





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti